Thursday, January 14, 2010

Pelastautukoon ken voi!

Varmaan muistatte lapsuudesta tarinan Tipusta joka luuli että taivas putoaa. Sellaista on kanan elämä. Koko ajan saa pelätä. Suurimpia pelon kohteita ovat viltit ja kaikenlainen tomuttaminen, röyhkeät pikkulinnut ja lapio.

Nimestään huolimatta Peppi on hyvin pelokas kana.

Tämän viikon hippimeininkeihin täällä on kuulunut pyöräily, Kombuchan juonti, hyväntekeväisyyskeikan järjestäminen töissä. Osallistuminen polkukokoukseen, jossa siis suunnitellaan polkuja saaren poikki. Lisäksi ollaan hengailtu kavereiden koulubussikodissa, joka on siis rakennettu vanhaan amerikkalaiseen koulubussiin. Nyt kun asiaa ajattelen, kävin toisessakin samanlaisessa. Kävin nimittäin ihan maailman parhaassa hieronnassa, jossa myös kroppaa siveltiin ametisteilla, ja sen auroja asemoitiin värisevillä raudoilla ja vaikka vannon että hieroja oli käsilläparantaja. Hän, miehensä ja kymmenkuukautinen vauvansa asuivat siis koulubussissa, mutta hierontaa varten oli kaunis pieni mökki. Se on sitä hippimeininkiä...


Lisäksi olen saanut eri kivan työtehtävän. Teen taustatutkimusta erään Oscar-ehdokkaanakin olleen naisen seuraavaa leffaa varten. Enempää en sano. Paitsi että kyseessä ei ole Coppolan Sofia.

Mitäs hippiä te ootte puuhanneet?

2 comments:

  1. onneksi olkoon mukavasta työstä!

    koulubussikodista tulikin mieleeni, että se hermitage on kyllä uusi hippi-idolini...vau mikä blogi :)

    T sai kans lauantaina akupuntiohoitoa, ei niin kovin hippiä muuten, mutta hoito tapahtui hipin dyykkaamilla vanhentuneilla neuloilla :)

    ReplyDelete
  2. I love all your blogs and all you do.
    All can I see in your pictures is an inspiration for me.
    Thank you so mucho for share it ;)
    Victoria (Spanish girl living in Poland)

    ReplyDelete